Matkaan jo käy!

Kotisohvalla matkustaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Ei tarvita kuin Google Maps, sen kaveriksi mukavan suuri näyttö ja voilá – ihastelet Reykjavikin merellisiä näkymiä tai kuljeskelet Kolkatan kaduilla. Netti on pullollaan huikeita 360° panoraamoja ja videokuvaa maailman eri kolkilta, vaikeaa on ainoastaan valinta.

Verkkomatkailu innostaa ja elähdyttää, mutta jääkö kokemuksesta silti jotain uupumaan? Aistiiko todella paikan tunnun ja tuoksun, valon ja väreilyn, yhteydet ja etäisyydet? Kokonaisuus muuttuu väistämättäkin pirstaleiseksi.

Ihan nurkan takana -hankkeessa painitaan välillä matkustamiseen liittyvien kysymysten kanssa. Eräs hankkeen esimerkkicase, Isokylän koulu, sijaitsee Ylistarossa, jonne on hankevastaavan kotiovelta matkaa 381 kilometriä. Teoriassa kaikki tarvittava tieto ja valokuvat voisivat siirtyä paikasta toiseen parilla napin painalluksella. Miksi lähteä merta edemmäs?

Linja-autoasema

Porvoon linja-autoasema aamun sarastaessa. Reissulissun on varauduttava aikaisiin lähtöihin.

Mutta eihän se niin mene. Data ehkä liikkuu, mutta tutkimuskohteen syvällinen ymmärtäminen, ihmisten aito kohtaaminen ja paikan kokeminen eivät etänä onnistu. Paikallisuuden nimiin vannovassa hankeessa, jota toteuttavat valtakunnalliset järjestöt, on lähdettävä liikkeelle – ihan oikeasti.

Ja mikäpä siinä! Matkustaminen on useimmiten hauskaa ja virkistävää. Miellyttävässä välitilassa voi keskittyä käsillä olevaan. Itseäni innostavat etenkin reissut henkilökohtaisen karttani valkoisille alueille. Parasta onkin, jos matkan aikana voi käydä katsomassa paikallisia nähtävyyksiä ja tutustua uuteen seutuun kaikessa rauhassa.

SONY DSC

Pikkubussi jatkaa kohti Isoakyröä. Lakeuksilla ollaan!

Kauniisiin ideaaleihin on kuitenkin sovitettava työmatkailun karu totuus. Hitaasti matkustaminen on sekä kallista että tehotonta. Päivärahat, matkaliput, majoitukset –  budjetti ei anna armoa. Ylistaroon ja takaisin pitäisi selvitä yhden päivän aikana, mahdollisimman edullisesti. Se leppoisan viipyilevästä reissaustahdista.

Lentäminen olisi toki ainakin näennäisen nopeaa, joskus jopa huomattavasti halvempaa kuin maata pitkin kulkeminen. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Päädyn hylkäämään vaihtoehdon myös ilmastollisista syistä.

Väli Porvoo – Isokylä vaatii useita kulkuvälineitä, mutta matkanteko on sinänsä hyvin sujuvaa. Kuudessa tunnissa ehtii katsella maisemia sydämen kyllyydestä, enkä – toisin kuin auton ratissa – ole vaaraksi muulle liikenteelle kuikuillessani ihania kaksifooninkisia. (Auto on hylätty ensimmäisenä – kilometrikorvaukset ne vasta kalliita ovatkin!)

SONY DSC

Isokylän raittia

Matkan viimeinen etappi Isokylään taittuu perinteisellä apostolinkyydillä. Nyt mennään sopivaa vauhtia; ehtii nuuskia, kuunnella linnunlaulua ja mikä tärkeintä – pysähtyä valokuvaamaan. Vanhaa kylänraittia kulkiessa mieli lepää. Ehkä juuri siksi, ettei perille päästäkseen ole tarvinnut tarpoa tauotta 77 tuntia. Tämänkin vaihtoehdon on karttapalvelu toki minulle laskenut.

Tunnen pientä kateutta Giuseppe AcerbiaElias Lönnrotia ja muita entisajan matkaajia kohtaan. Rauhalliseen tahtiin halki tuntemattomien seutujen, viihtyisiä iltoja tienvarren kievareissa, juttutuokioita paikallisten kanssa…

Todellisuus on tietenkin ollut jotain aivan muuta, kuin romanttiset kuvitelmani. Väliin tuntuu silti, että nykyään vain erikoistempaus oikeuttaa matkustamaan hitaammin, kuin olisi mahdollista: ”Pikkukaivurilla Hangosta Kuusamoon” tai ”Hiihtäen halki Suomen”. Hm, ”Hankevastaava resiinalla Pohjanmaalle”, olisiko siinä somehaasteen ainesta?

SONY DSC

Tienvarsikievarin virkaa toimittaa Ylistaron piskuinen Café Stage. Paikallisetkin olivat juttutuulella :).

Ilokseni tavoitan jotain hitaan matkustamisen hengestä myös yhden päivän aikana. Aamun intercityssä työmatkalaiset ovat vielä pysytelleet omissa oloissaan. Seinäjoki – Vaasa -pikkubussissa tunnelma on jo toinen ja jutunjuurta löytyy. Takapenkin hymyilevä hupparinuorukainen lupaa heti kättelyssä neuvoa oikean pysäkin (”Kyllä s’nut perille saarahan”).

Mutkaton meininki jatkuu perillä. Emännät syöttävät matkalaiselle oman koulukeittiön makaronilaatikkoa ja varmistavat, että autokyyti järjestyy joka paikkaan. Tuloksena saan kaksi tuntia ylimääräistä aikaa ennen paluujunan lähtöä!

SONY DSC

Ylistaron asemakaunokainen

Tämä ei ole tylsää odottelua eikä tehotonta työskentelyä, vaan lupa ja mahdollisuus heittäytyä tutkimaan Ylistaroa. Komia kirkko, Kyrönjoki ja osuusmeijeri, täältä tullaan!  (Autolla liikkuessani olisin todennäköisesti jo tiessäni, niin vastaansanomaton on nopeuden kutsu, vaikkei mihinkään oikeasti kiirettä olisikaan).

Kotiin pääsen iltayhdeksän tienoilla. Aikaa on kulunut, mutta hitaasti matkustettuani olen monta kokemusta, kontaktia ja mukavaa yllätystä rikkaampi. Olen kulkenut kyläkoulun käytävillä ja juossut Kyrönjoen rannoilla. Valintojani ja tunnelmiani ei ole rajoittanut se, mitä netistä löytyy ja mitä ei. Olen ollut paikan päällä.

Loppuun vielä jokunen tunnelmakuva. Varoitus: junat eivät odota, vaikka olisi kuvaamassa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

SONY DSC

Ylistaron Komia kirkko

 

SONY DSC

Ylistaron Osuus-Meijeri

SONY DSC

”Palkittu rakennusperinnön vaalmisesta”, kertoo Kriikun myllyn ovikyltti.

SONY DSC

Veturi ja veturimies

 

photo-8

Pitkästä aikaa: retrovaunu!